torstai 18. huhtikuuta 2013

DJ Tristessa lupaa soittaa Dignityssä rauhanlauluja eri musiikkigenreistä


DJ Tristessa


”Ihmisarvo- dignity, on kaikille kuuluva, luovuttamaton asia, itseisarvo, joka ei ole mitattavissa” sanoo DJ Tristessa, jonka Dignity-konsertin DJ-settiin kuuluu taatusti rauhanlauluja, joita löytyy monista eri musiikkigenreistä.

”Omat suosikkirauhanlauluni löytyvät ehkä reggaen, folkin ja punkin puolelta” sanoo Tristessa, jonka ehdoton rauhanlaulujen klassikko on Kollaa kestää -yhtyeen Jäähyväiset aseille.

Kansanjoukkojen rauhanliike tarvitsee taiteilijoita

”Taide on ihmisiä yhdistävä tekijä, jonka merkityksellisyys ylittää kulttuuri- ja kielimuurit” sanoo Tristessa, jonka mielestä taiteen kautta on hirveän vaikea lietsoa vihaa tai sotaa. ”Taiteen kollektiivisuus ja luovuus ovat jo itsessään rauhaa rakastavia elementtejä” väittää Tristessa ja lisää, että
Suomessa tarvitaan kaikkien kansanjoukkojen rauhanliikettä, mutta taiteilijoilla on keinot merkityksellistää vaikeitakin asioita puhuttelevalla tavalla, levittää rauhan sanomaa suurille joukoille ja myös mahdollisuus käyttää mediaa paremmin kuin ehkä joillakin muilla ryhmillä”.

Haastamaan hyvinvointisovinismia ja mukaan Dignity-talkoisiin 20.4. ravintola Kaisaniemeen

DJ Trisessan perspektiivistä suuri rauhan uhka Suomessa on hyvinvointisovinismi ja fasismi. ”Vahvemman oikeus ja kaiken läpi kulkeva kilpailuajattelu näkyvät nykyään yhteiskunnassa lisääntyvän. Tämä ajattelumalli pitää haastaa. Tähän viittaavat puheet esimerkiksi siitä, että ihmisen pitää olla tuottava ja yhteiskunnalle hyödyllinen, tuottamattomille syrjäytetyille ja laitapuolen kulkijoille ei kuulu ihmisarvo tai vaikkapa oikeus sosiaaliturvaan” listaa Dignity konsertin DJ Tristessa, joka on pitkän linjan vasemmistolainen, kommunisti ja aktivisti. Musiikin puolella DJ-ura alkoi jo yläasteen diskoissa 1980-luvulla.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Lauluja ihmisarvosta ja rauhasta - Kaunis sää tuo konserttiin biisejä JOS-Agitin kansanlauluohjelmistosta.

Kaunis sää kokoonpanon Kikka Rytkönen (kuvassa) on esiintynyt Kontulan demokraattisten nuorten ohjelmaryhmässä v:sta 69, Jos-Agit:issa Jyväskylässä ja mimmibändi Edith Biafrassa. 
Me - Kaunis sää -kokoonpano Leena Posti, Virpi Tammi ja minä ollaan varmaan hyviä aiheiden valinnoissa ja stemmalaulu saattaa onnistua puhtaastikin" sanoo Kikka Rytkönen ja lupaa, että Dignity! - konsertissa kuullaan jotain myös JOS-Agitin vanhasta kansanlauluohjelmistosta.
Kaunis sää - kokoonpanon Kikka Rytkönen on esiintynyt Kontulan demokraattisten nuorten ohjelmaryhmässä v:sta 69, Jos-Agit:issa Jyväskylässä ja mimmibändi Edith Biafrassa. "Olin Biafran rumpali ja yks biisintekijöistä" Rytkönen kertoo ja näkee Kauniissa säässä paljon puhutun laululiikkeen jatkoa.
Uraaniaseet lauluiksi
"Elämme nyt sellaisessa tilanteessa, että nyt jos koskaan on aika kirjoittaa uusia rauhanlauluja" sanoo Rytkönen, joka itse kirjoittaisi heti uuden rauhanlaulun uraaniaseista. "Niitä on pölläytelty ilmaan mm. Irakissa, jonka Fallujah ja epämuodostuneet lapset ovat mediassa tuttuja" sanoo Rytkönen ja pahoittelee sitä, että YK:n mennyt yleiskokous ei edennyt uraaniaseiden kieltämisessä. " Kokous hyväksyi vain tulevaisuussuhtautumisen - precautionary approach" toteaa Rytkönen ja jatkaa, että "Uraaniaseiden räjähdyspöly imeytyneenä keuhkorakkuloihin voi aiheuttaa pysyvän geenimuutoksen, mikä on suurin muutos ihmiskunnan perimän historiassa ja se pitää pysäyttää rauhanjärjestöjen voimakkaalla yhteistyöllä ja Suomi voisi tämän ajamisessa nousta etulinjaan".
Dignity - ihmisarvo, biisien kulmakivi
Kikka Rytkösen mielestä ihmisarvo on nykyisin kortilla. " Presidenttikin syyllistää ihmisiä "oleskeluyhteiskunta"-puheilla. Kaunis sää biiseissä ihmisarvon kysymykset ovat keskiössä. "Samoin tärkeää on torjua rasismi" sanoo Rytkönen ja väittää että Soinin kykenemättömyys ja haluttomuus tehdä pesäeroa puolueen natseihin ja rasisteihin, antaa ihmisille viestin, että rasistinen suhtautuminen olisi ihan OK"
Tervetuloa konserttiin!
Ravintola Kaisaniemen rakennuksen läpi kasvaa puu. " Kaisaniemessä on matriarkaalista estetiikkaa, koska tila on pyöreä, kaunis. "Uskon, että puu soi hyvin" sanoo Kikka Rytkönen ja haluaa kutsua kaikki tervetulleeksi Suomen sosiaalifoorumin ja taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDIN yhteiseen iltajuhlaan.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Dignity! - konsertti ravintola Kaisaniemessä 20.4. vapauttaa mielet ja pyllyt



Döödi mofon solisti (kuvassa keskellä) Ohto Kanninen lupaa vapauttaa mielet ja pyllyt Dignity:ssä 
"Mielen vapauttamisen pitäisi olla määritelty perustavanlaatuiseksi ihmisoikeudeksi ellei suorastaan kansalaisvelvollisuudeksi" vaatii Döödi mofon solisti Ohto Kanninen.

Uusia rauhanbiisejä seksistä?

"Se on tulkintakysymys kuullaanko Dignityssä rauhanbiisejä" sanoo Kanninen joka mielellään kirjoittaisi uusia rauhan biisejä esimerkiksi seksistä ja vaikka James Brownin kanssa.

Kukkia ja mehiläisiä

Döödi mofon  tunnistaa tiukoista rytmeistä ja luovasta tekemisestä. "Keikka ravintola Kaisaniemessä, Dignity:ssä on kuin mehiläinen kukissa ja me tullaan tekemään jotain döödii" lupaa Kanninen.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

20.4. Johnny Mangaard juutalais-lauluja työstä ja rauhasta DIGNITY! - konsertissa ravintola Kaisaniemessä


"Tulkaa avoimin asentein - uteliaina" kutsuu raaseporilainen Johnny Mangaard porukoita Helsinkiin 20.4. ravintola Kaisaniemeen Dignity! - konserttiin. 

"Lauluni ovat työväenlauluja, arbeterlider" sanoo Mangaard  ja kertoo, että  laulut joita konsertissa kuullaan ovat osa työväen, taistelua ihmisarvoisen elämän ja rauhan puolesta - siksi Dignity!

Leikkipaikasta sotatanner

"Moni ei edes tiedä mitään juutalaisesta työväenliikkeestä, tai siitä että suurin osa juutalaisista oli sorrettuja rutiköyhiä työläisiä" väittää Mangaard joka nyt omalta osaltaan avaa uusia ovia ymmärtää Lähi-idässäkin käytävää keskustelua. " Jos tänään saisin tehtäväksi kirjoittaa uuden rauhanlaulun, kirjoittaisin sen lapsen näkökulmasta. Uusi laulu kertoisi siitä miten leikkipaikasta tuli sotatanner" sanoo Mangaard. 

Kulttuuri jatkaa Sosiaalifoorumin päiväkeskusteluja

"Dignity! - konsertti tuo Sosiaalifoorumissa päivällä käytyihin  keskustelutilaisuuksiin omaa kulttuurista lisäarvoa" sanoo JP Väisänen taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDIN puheenjohtaja ja yksi konsertin järjestäjistä. 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Rauhan ja ihmisarvon puolesta - Katja Luhtala Band Dignity!-konsertissa



Katja Luhtala - kuva Sari Hakala

Omien polkujen lauluntekijä Katja Luhtalan biisit eivät mahdu suoranaisesti rauhan laulujen tai ylipäätään mihinkään rajattuun lokeroon. ”Tekemiseni asettuvat huonosti perinteiseen genreajatteluun" sanoo Luhtala, joka haluaa haastaa yleisön itse löytämään musiikistaan laajempien rauhan ja universaalien teemojen pohjavireen.

"Jotkut biisini kuten Boats ja Universal Whore liittyvät suoraan köyhyyteen ja siihen liittyvään ihmisarvon polkemiseen. Toiset taas kertovat henkilökohtaisen kautta elämästä ja sen ulottuvuuksista " sanoo hiljattain "Safe European home"-levyn julkaissut Luhtala. Helsinkiläinen muusikko ja teatteriopettaja kertoo olleensa lapsesta asti kiinnostunut elämän absurdiuden ja mysteerin lisäksi etiikasta ja humanismista.

Dignity - rasismia vastaan

"Henkilökohtainen on aina myös poliittista", toteaa Luhtala ja pitää tärkeänä sitä, että esimerkiksi rasismiin ja vihapuheisiin puututaan. "Suomessakin rasismia on eri muodoissa joka puolella. Aitoa rauhantyötä ja myös parasta rauhankasvatusta lapsille on rasismin nollatoleranssi sekä muukalaisvihan syiden käsittely ja ongelmien tietoisuuteen nostaminen. Rauhantyötä on kaikki mikä ennaltaehkäisee mahdollisia tulevia konflikteja ihmisten ja ihmisryhmien välillä." sanoo Katja Luhtala, joka toimii aktiivisesti taiteilijoiden rauhanjärjestö Pandissa. 

"Mielestäni aito taide kaikissa muodoissaan on syvimmillään humanismin ilmaus. Tämän aktiivinen tiedostaminen voisi tuoda enemmänkin taiteilijoita rauhantyön piiriin" pohdiskelee Luhtala.

Dignity - ihmisarvon puolesta

Dignity on sana, jonka kääntäminen pelkästään ihmisarvoksi tuottaa jatkokysymyksiä. Suomen sosiaalifoorumin ja PANDIN iltabileissa ravintola Kaisaniemessä esiintyvät taiteilijat avaavat dignityä kukin omalla musiikillaan.


Ohjelmasssa kuullaan  jiddishin kielisiä työväenbiisejä - Johnny Mångård, suomalaisfunkkia ja döödiä soulia - Döödi Mofo ja vaihtoehtorokkia joka ei pelkää ottaa kantaa - Katja Luhtala Band kokoonpanolla Katja Luhtala ja Perttu Lindberg.

"EU:ssa ihmisoikeudet ovat ikään kuin voimassa pääosalla maiden valtaväestöä, jonka rinnalla elää nykyajan orjuudessa valtava joukko ihmisiä, joiden kohdalla ne eivät toteudu. He ovat ihmiskaupan uhreja, ilmais- tai halpatyövoimaa. Konsertin teema muistuttaa siitä että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Haluamme olla osaltamme tukemassa taiteen keinoin oikeutta rauhaan ja ihmisarvoiseen elämään, siksi esiinnymme Dignity:ssä 20.4. ravintola Kaisaniemessä. 

Tervetuloa konserttiin. Tulkaa riemumielin, tehdään yhdessä unohtumaton ilta!", lähettää Luhtala omalta osaltaan terveisiksi kaikille Kaisaniemeen suuntaaville.








DIGNITY!

Taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDIN ja Suomen sosiaalifoorumin iltabileet 20.4.2013 ravintola Kaisaniemessä, Kaisaniementie 6. Show time 20:00 esiintyy;  Johnny Mångård, Döödi Mofo ja Katja Luhtala Band kokoonpanolla Katja Luhtala ja Perttu Lindberg- Liput 10 € + narikka TIKETISTÄ ja ovelta.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

DIGNITY! Sosiaalifoorumin ja PANDIN iltajuhla ravintola Kaisaniemessä 20.4. - Tervetuloa!



Suomifunkkia ja döödiä soulia - DÖÖDI MOFO

















Vaihtoehtorokkia joka ei pelkää ottaa kantaa - KATJA LUHTALA BAND




                                                                                                                              


Jiddishin kielistä juutalaistyöläisten musiikkia -JOHNNY MÅNGÅRD





























Taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDIN ja Suomen sosiaalifoorumin iltabileet 20.4.2013 ravintola Kaisaniemessä, Kaisaniementie 6. Show time 20:00 esiintyy  Johnny Mångård, Döödi Mofo ja Katja Luhtala Band - Liput 10 € + narikka. Ovet auki kello 19:00



Lisätietoa ja haastattelupyynnöt

JP (Juha-Pekka) Väisänen

käsitetaiteilija, puheenjohtaja

PAND taiteilijat rauhan puolesta ry

050 573 8598

pandtalo@hotmail.fi




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

JP Väisänen:"Suomen sosiaalifoorumi ja ravintola Kaisaniemi hyvä paikka nostaa esille Lähi-idän konfliktia"


Taiteilijoiden rauhanjärjestön PANDIN puheenjohtaja, käsitetaitelija
JP (JUHA-PEKKA) VÄISÄSEN MIELESTÄ Suomen Sosiaalifoorumi 2013 on hyvä paikka keskustelulle ja asialliselle tiedolle Lähi-idän konfliktista.


PANDIN ja Sosiaalifoorumin iltajuhlissa ravintola Kaisaniemessä kuullaan tähän liittyen oivallisesti niin jiddishin kielisiä juutalaisten työläisten lauluja kuin nuoren polven palestiinalaisten räppiäkin. 


PANDIN puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen
LÄHI-IDÄN KRIISI AIKAMME KESKEINEN KAHDEN IHMISRYHMÄN YHTEENOTTO

Väisäsen mielestä Lähi-idän kriisi on yksi aikamme keskeisimmistä kahta ihmisryhmää koskettavasta yhteenotosta. ”Se heijastuu tavalla tai toisella myös kaikkiin muihinkin konflikteihin” sanoo Väisänen ja väittää, että Palestiina-Israel konfliktin syvällinen ymmärtäminen auttaa laajemminkin hahmottamaan monia aikamme tapahtumia” joista Väisänen listaa esimerkiksi juuri tällä hetkellä arabimaissa tapahtuvat muutokset ja väkivallan aallot.


Väisänen on sitä mieltä, että Israelin ja palestiinalaisten välisen yhteenoton käsitteleminen yksityisesti ja julkisesti erilaisilla keinoilla ja varsinkin taiteen eri välineillä on oikea tie kohti rauhaisampaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa. 

Konfliktin käsittelemiseen soveltuvat niin keskustelutilaisuudet, kirjoitettu teksti kuin eri taiteiden välineet. Suomen sosiaalifoorumi on oivallinen foorumi edistää asiallista tietoa.


TAIDE VÄLINE YMMÄRTÄÄ KONFLIKTIA


Väisänen kertoo edustamansa järjestön PAND taiteilijat rauhan puolesta pyrkivän toiminnassaan koko ajan keinovalikoiman laajentamista. ”Meille taiteilijoiden edustajana on tietenkin tärkeää saada taiteilijat ja kirjoittajat mukaan edellä mainittuun valistustyöhön” sanoo Väisänen ja on vakuuttunut, että taiteen keinoilla tarjoiltu aineisto tuottaa erityisen syvällisiä oivalluksia yleisössä, ja jättää siihen myös pysyvät merkit.   
Tästä lähestymistavasta esimerkkinä on PANDin hanke taiteilijaresidenssin saamiseksi palestiinalaisalueille. 

Mukanaolo Palestiina-foorumin verkostossa ja toiminnassa puolestaan edustaa toisenlaista lähestymistapaa saman konfliktin ymmärtämisen kasvattamiseksi.